KEINO hakee alueellisia muutosagentteja eri puolille Suomea

muutosagentti

KEINO-osaamiskeskus hakee joukkoonsa oman toimensa ohella toimivia hankintojen muutosagentteja KEINOn toimintakaudelle 2022 (1.3.2022 - 28.2.2023). Hakuun kuuluu optio KEINOn kaudesta 2023.

Valittavat agentit toimivat oman alueensa julkisten hankintojen muutosagentteina. Kyseessä ei ole työpaikka, vaan muutosagentin taustalla tulee toimia organisaatio, jolle avustus myönnetään. Muutosagenttitoiminnalle osoitettu avustussumma vaihtelee alueittain.

KEINO-muutosagentit vastaavat osaamiskeskuksen alueellisesta toiminnasta. Muutosagentin tehtävät ovat monipuolisia ja niihin kuuluvat muun muassa tiedon kerääminen ja välittäminen kestävien ja innovatiivisten hankintojen alueellisista tarpeista ja hyvistä hankintamalleista, sekä KEINO-osaamiskeskuksen alueellisen verkoston perustaminen ja ylläpito.

Muutosagentin ei tarvitse toimia yksin. Tulevalle toimintakaudelle haetaan yhteensä 15:tä muutosagenttia. Vertaistuen lisäksi valtakunnallinen KEINO-konsortio tukee muutosagenttien toimintaa monipuolisesti.

-Muutosagentit saavat laajasti ja monipuolisesti ajankohtaista tietoa kestävistä ja innovatiivisista julkisista hankinnoista. Tarjoamme muutosagenteille myös koulutusmahdollisuuksia ja tuemme työtä kansallisen moniammatillisen asiantuntijaorganisaatioiden verkoston voimin, muutosagenttitoiminnasta vastaava johtava asiantuntija Salla Koivusalo Motiva Oy:stä kertoo.  

Valittavalta muutosagentilta ja taustaorganisaatiolta edellytetään innovatiivisten ja kestävien julkisten hankintojen osaamista ja ymmärrystä käytännön hankintatoiminnasta.

-Arvostamme myös alueellista tuntemusta, hyviä suhteita alueen julkisiin hankintayksiköihin ja syvempää osaamista yhdellä tai useammalla toimialalla, kuten rakentaminen, liikenne tai sote, Koivusalo vinkkaa.

Hankintojen muutosagentteja haetaan 15:lle alueelle:
•    Lappi, Kainuu
•    Pohjois-Pohjanmaa
•    Päijät-Häme ja Kanta-Häme
•    Pirkanmaa
•    Pohjanmaa
•    Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa
•    Pohjois-Karjala
•    Pohjois-Savo
•    Varsinais-Suomi ja Ahvenanmaa
•    Satakunta
•    Uusimaa
•    Keski-Suomi
•    Etelä-Karjala
•    Etelä-Savo
•    Kymenlaakso

Kaikki hakemuksen jättäneet haastatellaan. Muutosagentit koulutetaan tehtäväänsä ja toimintakausi alkaa 1.3.2022.

Haku päättyy 4.2.2022. Tarkemmat tiedot hausta, hakukriteerit ja -ohjeet löydät alla olevalta hakuilmoitussivulta.

KEINO-muutosagenttihaun hakuilmoitussivu

Kysyttävää hausta? Ota yhteyttä:

tags